Hahmot on ryhmitelty perhekunnittain. Hahmoista on listattu niin väkinimi kuin heidän virallinen ihmisnimensä. Lähimmissä sukulaisissa on listattu vain jälkeläiset/vanhemmat sekä sisarukset, ei esim. tätejä, setiä, serkkuja ja muita.
Pertunkesä
Ahma, vallaton
Ansa Leppäniemi (nainen) – 50 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Käki, Lukki ja Roihu (lapset), Susi (veli), Honka (sisko)
Murhaaja. Vallan väärinkäyttäjä. Yli kaksikymmentä vuotta sitten Ahma tuomittiin metsänväen Kärpän murhasta menettämään valtansa pysyvästi. Teon vuoksi hänen puolisonsa Tammi ja Kallio jättivät hänet. Pitkään Ahma pysytteli poissa vaihdokkaiden tapaamisista, vaikka hän lapsiaan tapasikin, mutta nyt hän näyttää palanneen. Hänellä on kummallisen läheiset välit vedenväen Aavaan, joka oli Kärpän puoliso. Ahma on nyrkkeilyvalmentaja ja personal trainer.
Maanväen Pii, Kokon linjaa
Venla Alho (nainen) – 26 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Huurre (sisko), Hiili (isä)
Nuoresta iästään huolimatta Pii tunnetaan kovana neuvottelijana, joka tuppaa saamaan tahtonsa läpi. Harva haluaakaan neuvottelupöytään Piin vastapuolelle. Piissä on särmää, jolla hän osaa myös viiltää, mutta ystävilleen hän on vahva ja vankkumaton tuki. Pii on töissä ympäristöjärjestössä, jossa hänen puolisonsa Roihu on aktiivina.
Metsänväen Lukki, Naavan linjaa
Veera Leppäniemi (nainen) – 25 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Roihu (sisko), Käki (sisaruspuoli), Ahma (äiti), Kallio (isä)
Rento ja huoleton Lukki ystävystyy helposti ja on useimpien vaihdokkaiden kanssa hyvissä väleissä. Lukista on helppo pitää ja hän on hauskaa seuraa, mutta laaja konsensus on, ettei hänelle kannata antaa kovin suurta vastuuta mistään. Puusepäksi kouluttautunut Lukki on työtön, mutta se ei tunnu häntä haittaavan. Lukin avopuoliso on maanväen Ruska.
Maanväen Ruska, Hauen linjaa
Iiro Elovirta (mies) – 24 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Ilves (kaksossisko)
Ruska ja Ilves ovat kaksosia, ja kaikki väkiyhteisössä tietävät, että Hauen linjan kaksosista toinen hiipuu aina nuorena. Ruskalla on teorioita siitä miksi näin on. Itse asiassa Ruskalla on teorioita hieman kaikesta, ja hänet löytää usein nenä kiinni kirjassa tai vanhoissa papereissa. Moni pitää häntä hieman outona kaikkine teorioineen. Ruskan avopuoliso on metsänväen Lukki.
Metsänväen Roihu, Naavan linjaa
Jenni Leppäniemi (nainen) – 23 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Lukki (sisko), Käki (sisaruspuoli), Ahma (äiti), Kallio (isä)
Roihu on tulisieluinen, palopuheita pitävä ympäristöaktivisti. Ei ole vaihdokasta, joka ei olisi kuullut Roihun puheita luonnon ja ympäristön puolesta. Roihu on luonteeltaan kiivas, eikä peittele mielipiteitään ihmisistä: hän halveksuu ihmisiä, maapallon turmelijoita. Roihu on naimisissa maanväen Piin kanssa.
Lintukoto
Maanväen Kallio, Kymen linjaa
Mikko Perho (mies) – 47 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Roihu ja Lukki (lapset), Routa (sisko), Halla (sisko)
Kallio on Lintukodon kantava voima, johon kaikki tietävät voivansa luottaa. Nimensä vertainen Kallio on on myös järkähtämätön aatteissaan. Kalliolla on vahva oikeudentunto ja jyrkät mielipiteet siitä mikä on oikein ja väärin. Hän on ehdoton niin ihmisten kuin väenkin lakien suhteen. Tämä näkyy myös siinä, miten tinkimätön hän on ammatissaan kirjanpitäjänä. Kallio ei ole kovin lämpimissä väleissä entisen puolisonsa Ahman kanssa.
Varjo, vallaton
Varjo Takala (muu) – 44 vuotta
Varjo on ihminen, joka on naitu väen piiriin. Hän on suorasanainen ja sanoo mielipiteensä avoimesti, mutta ymmärtää pysyä erossa väen asioista. Varjo on nimestään huolimatta valoisa ja energinen persoona, joka on on hyvää vastapainoa Lintukodon taivaanväen vaikutukselle. Varjo työskentelee paikallisessa koulussa biologianopettajana. Hallan puoliso.
Taivaanväen Halla, Kymen linjaa
Emilia Rajakorpi (nainen) – 42 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Tuisku ja Puuska (lapset), Routa (sisko), Kallio (veli)
Halla osaa olla halutessaan kylmäävä, ja lämmön hän yleensä on suonut vain lähimmilleen. Halla menetti puolisonsa peijaisissa heidän lastensa ollessa vielä nuoria, mutta löysi rinnalleen ihmisen, Varjon, josta on tullut osa väkiyhteisöä. Hallan elämää on varjostanut krooninen sairaus, joka on vienyt koko perheen voimia. Halla työskentelee terveydenhuoltoalalla röntgenhoitajana.
Taivaanväen Routa, Kymen linjaa
Johanna Tanner (nainen) – 41 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Jesse (lapsi), Halla (sisko), Kallio (veli)
Routa on systemaattinen ja järjestelmällinen – aivan kuten hänen työnsä lennonjohtajana vaatii. Roudan paikalle saapuminen saattaa jäädä huomaamatta, mutta jos hänellä on asiaa, hän saa sen kyllä esille. Hän vaan ei ole ensimmäisenä äänessä – ainakaan perhepiirin ulkopuolella. Routaa on tämän vuoksi myös helppo lähestyä.
Taivaanväen Puuska, Hauen linjaa
Illusia Rajakorpi (muu) – 22 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Tuisku (veli), Halla (äiti), Aava (isoäiti)
Puuska opiskelee yliopistossa eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa ja hänestä tulee toivottavasti pian eläinlääkäri. Puuska on huomattavasti parempi sosiaalisessa kanssakäymisessä eläinten kanssa kuin ihmisten. Joidenkin mielestä hän on ajoittain liiankin suorapuheinen ja hänen äänessään kenties voisi olla hieman enemmän lämpöä.
Taivaanväen Tuisku, Hauen linjaa
Pessi Rajakorpi (mies) – 19 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Puuska (sisarus), Halla (äiti), Aava (isoäiti)
Tuisku on mielellään se, joka sanoo minne mennään ja mitä tehdään. Hän on myös aikamoinen viihdyttäjä ja tarinankertoja sille päälle sattuessaan. Tuisku ei helpolla menetä hermojaan ja hän yleensä pystyy rationaalisesti päättelemään mikä on järkevä toimintatapa kriisitilanteessa. Tuiskulla on pian ylioppilaskirjoitukset edessä.
Kuunsilta
Vedenväen Aava, Hauen linjaa
Sofia Ruusuvuori (nainen) – 70 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Suvanto ja Murto (lapset), Runo, Puro, Puuska, Tuisku, Lumi, Silmu, Havu ja Kettu (lastenlapset)
Aava herättää pahennusta ja nauttii siitä. Jäätyään leskeksi 1998 hänellä on ollut useita itseään paljon nuorempia rakastajia, ja hän viettää nykyisin ikäisekseen varsin vauhdikasta elämää. Aava on tuottelias kirjailija – häneltä julkaistaan noin kirja vuodessa romanttista (ellei jopa eroottista) viihdettä fantasiatwistillä. Viime aikoina hän on herättänyt pahennusta erityisesti läheisellä suhteellaan Ahmaan, joka murhasi kauan sitten Aavan aviomiehen, metsänväen Kärpän.
Taivaanväen Myrsky, Kokon linjaa
Mikael Varjoranta (mies) – 47 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Sade (sisko), Runo ja Puro (lapset), Kokko (isoäiti)
Rakennusfirma Taivaanranta Oy:n toimitusjohtaja Myrsky on taivaanväen Kokon oikea käsi, ja hänen odotetaan nousevan taivaanväen johtoon kun vallanvaihdoksen aika koittaa. Mennessään aikoinaan naimisiin Myrsky ja vedenväen Murto muodostivat oikean voimaparin, ja nykyisin heidän perheensä on väkiyhteisön tukipilari, tunnettu ja arvostettu.
Vedenväen Murto, Hauen linjaa
Katariina Varjoranta (nainen) – 43 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Suvanto (sisko), Aava (äiti), Runo ja Puro (lapset)
Vedenväki on toki demokraattinen, tasa-arvoinen väki, mutta kaikki tietävät, että Murrolla on väkensä parissa – ja vaihdokasyhteisössä muutenkin – paljon vaikutusvaltaa. Murto ja Myrsky ovat olleet yhteisön voimapari jo yli 20 vuotta. Murto on uintivalmentaja, ja hänen silmäteränsä on hänen tähtivalmennettavansa, vedenväen Pyörre.
Taivaanväen Sade, Kokon linjaa
Inka Varjoranta (nainen) – 37 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Myrsky (veli), Kokko (isoäiti)
Sade on koko kansan tuntema tv-meteorologi. Hän on kokenut esiintyjä ja hänet tunnetaan myös erinomaisesta tyylitajustaan. Sade erosi sopuisasti Kalliosta joitakin vuosia sitten ja seurustelee nyt Roudan kanssa, mutta kuuluu kuitenkin vielä veljensä Myrskyn perheeseen.
Runo, väetön, Kokon linjaa
Runo Varjoranta (muu) – 22 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Puro (sisko). Murto (äiti), Myrsky (isä), Aava (isoäiti), Kokko (isoisoäiti)
Myrskyn ja Murron esikoinen, Runo, on yhä väetön, vaikka valtansa puolesta hän olisi voinut valita väkensä jo vuosia sitten. Runoa pidetäänkin varsin päättämättömänä, ja yliopisto-opinnoissakin hän on ehtinyt vaihtaa pääainettaan jo kahdesti. Hänelle kuitenkin annetaan paljon anteeksi; Runo oli yksi muutama vuosi sitten kaapatuista nuorista, ja se on jättänyt häneen jälkensä.
Vedenväen Puro, Kokon linjaa
Sävel Varjoranta (nainen) – 18 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Runo (sisarus), Murto (äiti), Myrsky (isä), Aava (isoäiti), Kokko (isoisoäiti)
Puro on Myrskyn ja Murron kuopus, eloisa ja huoleton abiturientti. Puro on päättänyt, että hänestä tulee näyttelijä, ja kieltämättä hänellä on karismaa ja näyttelijänlahjoja. Hän itse pitää teatterikorkeaan pääsyä itsestäänselvyytenä. Puro seurusteli yläasteella, ennen väkensä valitsemista, Elli Kempin kanssa, mutta he erosivat jo pari vuotta sitten.
Peikonkulta
Metsänväen Tammi, Hauen linjaa
Petri Kemppi (mies) – 49 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Käki ja Kide (lapset)
Tammelle oli kova isku, kun hänen silloinen puolisonsa Ahma paljastui murhaajaksi, mutta tämän jälkeen Tammi on kasvattanut heidän lapsensa Käen ja löytänyt uuden onnen. Tammi on omistautunut uralleen juristina ja on erikoistunut ihmisoikeusasioihin. Hän ulospäinsuuntautunut ja helpostilähestytävä mies, joka harvoin jää sanattomaksi.
Maanväen Hiili, Naavan linjaa
Timo Alho (mies) – 46 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Pii ja Huurre (lapset), Rotko (sisko)
Hiili on kummajainen väen joukossa, sillä hän on pappisvihkimyksen saanut teologi. Hiili on vaihdokas, jonka luo väki mielellään kerääntyy. Tämä tulee hänelle hyödyksi myös hänen työssään pappina. Hiilelle kuluvan vuoden alku on ollut rankka. Ensin hän menetti äitinsä peijaisissa, ja tammikuussa hänen vaimonsa Revontuli kuoli sairauskohtaukseen.
Maanväen Rotko, Naavan linjaa
Sari Kemppi (nainen) – 42 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Hiili (veli), Kide (lapsi)
Rotko työskentelee Taivaanranta Oy:ssä henkilöstöpäällikkönä. Rotko on tarkka yksityiskohdista ja hän on joissain asioissa todella jyrkkä mielipiteissään, vaikka pääsääntöisesti hän pyrkii neuvottelemaan kaikille sopivan ratkaisun. Rotko kyllä pitää puolensa, mutta mitä muuta juristilta voisi odottaa? Rotkon perhe on hänelle kaikki kaikessa.
Metsänväen Käki, Naavan linjaa
Mitja Leppäniemi (muu) – 28 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Ahma (äiti), Tammi (isä), Roihu (siskopuoli), Lukki (siskopuoli), Kide (siskopuoli)
Käki viettää huoletonta elämää. Hän ei paljoa asioista jännitä, vaan luottaa siihen, että asiat järjestyy. Käki on suorasanainen – joku joskus on ehkä sanonut häntä rääväsuuksi ja hänen sanoistaan paistaa sarkastisuus usein läpi. Käki on myös joutunut pulaan niin väen käräjillä kuin ihmisten lakien edessä. Joissakin asioissa hän on nähtävästi tullut äitiinsä. Käki ei koskaan ole ollut kiinnostunut opiskelusta, sen sijaan hän on erittäin vahvoilla kaikenlaisissa pienissä käytännön korjaushommissa ja hän elättääkin itsensä pääasiassa tekemällä siivouskeikkoja.
Maanväen Kide, Naavan linjaa
Ella Kemppi (nainen) – 18 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Käki (sisaruspuoli), Tammi (Isä), Rotko (äiti)
Kide on lukiolainen ja vanhempiensa silmäterä – etenkin sisarensa Rakan kuoleman jälkeen. Kide on itsevarma ja suunnitelmallinen nuori. Hän tietää mitä hän haluaa ja tekee töitä saavuttaakseen sen. Kide on päättänyt havitella uraa maisema-arkkitehtinä. Kiteellä on hieman räiskyvämpi temperamentti kuin maanväellä keskimäärin, mutta se nyt on nuorille tavallista.
Suomenlinna
Vedenväen Luoma, Kymen linjaa
Sauli Kannisto (mies) – 44 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Pyörre ja Ilo (lapset), Koski (sisko)
Luoma on todella karismaattinen tyyppi, jonka on helppo taivuttaa ihmiset omalle kannalleen. Viime vuosina vaihdokasyhteisössä on herättänyt hiukan kummastusta se, että Luoma on ollut vedenväen peijaisneuvoston jäsen viimeiset neljä vuotta, minä aikana peijaisiin on joka kerta valittu maanväkeläinen. Luoma on töissä Taivaanranta Oy:ssä.
Metsänväen Honka, Naavan linjaa
Virpi Kannisto (nainen) – 43 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Pyörre ja Ilo (lapset), Susi (veli), Ahma (sisko)
Honka tutkii työkseen historiaa ja kansanperinnettä, ja on siksi kiinnostunut myös kaikesta, mikä liittyy vaihdokkaiden historiaan. Rauhallinen ja hiukan erakkoluonteinen Honka pitää tiukasti yhtä puolisonsa Luoman kanssa.
Paula, vallaton
Paula Kannisto (nainen) – 40 vuotta
Paula on ihminen, mutta hyvin väenmielinen sellainen. Hän löysi vaihdokasyhteisön ystävänsä Varjon kautta ja on nyt tullut todella osaksi yhteisöä menemällä naimisiin Kosken kanssa. Työkseen Paula tekee sekalaisia luonnonsuojeluun ja ympäristöön liittyviä hommia.
Vedenväen Koski, Kymen linjaa
Laura Kannisto (nainen) – 38 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Luoma (veli)
Koski on puhunut koko ikänsä väen oikeuksia puolustaen: ihmisille ei saa antaa liikaa oikeutta vaikuttaa väen asioihin! Ylipäätään Koskella ei ole juuri hyvää sanottavaa ihmisistä, poikkeuksena hänen oma vaimonsa Paula. Työkseen Koski ajaa Suomenlinnan lauttaa.
Vedenväen Pyörre, Naavan linjaa
Hilla Kannisto (nainen) – 20 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Ilo (veli), Honka (äiti), Luoma (isä)
Pyörre on menestyvä kilpauimari, joka treenaa Murron opastuksella. Hänen viimeisin saavutuksensa on 25 metrin SM-hopea viime joulukuussa. Harvemmin kukaan kuitenkaan ehtii miettiä Pyörteen saavutuksia, sillä perheen lapsista yhteisön huomio kiinnittyy enemmän vaihdokkaista nuorimpaan, Iloon.
Ilo, väetön, Naavan linjaa
Ilo Kannisto (mies) – 16 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Pyörre (sisko), Honka (äiti), Luoma (isä)
Ilo on nuorin vaihdokas: Ilon jälkeen yhteenkään yhteisön vaihdokasperheeseen ei ole syntynyt lasta. Siksikin kaikki seuraavat jännityksellä, minkä väen reipas ja lahjakas Ilo aikoo valita.
Leppäniemi
Vedenväen Neva, Kymen linjaa
Marika Leppäniemi (nainen) – 55 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Lumi, Kettu, Silmu, Havu (lapset)
Neva on innokas lautapelaaja ja järjestää usein peli-iltoja lautapeliporukalleen. Työkseen Neva ajaa Suomenlinnan lauttaa ja tätä työtä jotkut Vedenväkeläiset kadehtivat. Häneltä löytyy aina ystävällinen sana jokaiselle. Neva on hyvä kuuntelemaan muiden murheita ja häneltä saa aina ratkaisun – “Unohda koko asia!”. Nevasta saa aina seuraa, jos joku haluaa lähteä risteilylle tai muuten viettämään iltaa. Susi, Neva ja Suvanto ovat eläneet polysuhteessa jo lähes 30 vuotta.
Vedenväen Suvanto, Hauen linjaa
Helena Leppäniemi (nainen) – 49 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Aava (äiti), Murto (sisko), Lumi, Kettu, Silmu, Havu (lapset)
Suvanto on lahjakas taidemaalari ja hän myös opettaa taideaineita kansalaisopistossa. Suvanto on luonteeltaan rauhallinen ja hän ei turhia hätäile. Viime aikoina Suvanto on tosin hieman kiivastunut äitinsä Aavan viimeaikaisesta käytöksestä. Tämä on tuonut heidän välilleen kitkaa. Susi, Neva ja Suvanto ovat eläneet polysuhteessa jo lähes 30 vuotta.
Metsänväen Susi, Naavan linjaa
Juha Leppäniemi (mies) – 48 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Ahma (sisko), Honka (sisko), Lumi, Kettu, Silmu, Havu (lapset)
Susi on huumorintajuinen ja helposti lähestyttävä, mikä auttaa häntä usein hänen työssään poliisina. Hän tekee töitä ihmisten parissa, vaikkakin on usein sanonut ääneen siitä, että hänen mielestään ihmisillä – edes väkeen naiduilla – ei ole mitään asiaa väen kokouksiin. Kiivastuessaa Susi osaa olla pelottava ja usemmat ymmärtävät olla lähestymättä vihaista Sutta. Susi, Neva ja Suvanto ovat eläneet polysuhteessa jo lähes 30 vuotta.
Metsänväen Havu, Naavan linjaa
Karoliina Leppäniemi (nainen) – 27 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Lumi (veli), Silmu (sisko), Kettu (veli), Suvanto ja Neva (äidit), Susi (isä), Aava (isoäiti)
Havu on elementissään Taivaanranta Oy:n markkinointiassistenttina. Hän on taitava puhumaan, hänen ideansa ovat loistavia ja hän tuntuu nauttivan työstään. Väen piirissä Havu ei yleensä ole niin räiskyvä, vaan sulautuu enemmän metsänväen pariin. Havu on saanut useampaan otteeseen kuulla, että Aito ei ole hänelle hyvää seuraa.
Metsänväen Kettu, Naavan linjaa
Aleksi Leppäniemi (mies) – 24 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Lumi (veli), Silmu (sisko), Havu (sisko), Suvanto ja Neva (äidit), Susi (isä), Aava (isoäiti)
Kettu on metsässä todellakin omassa elementissään. Hänellä on eräoppaan koulutus ja hän työskentelee oppaana luontokeskuksessa. Kettu omien sanojensa mukaan nukkuu metsässä kuutena yönä seitsemästä. Vaikka hän on onnistunut kouluttautumaan ja hankkimaan töitä, hän on edelleenkin rämäpää ja keksii liikaa huonoja ideoita, joihin vetää myös kaverinsa mukaan.
Kommuuni
Vedenväen Saukko, linja ei tiedossa
Daniela Lindholm (nainen) – 27 vuotta
Saukko kasvoi ihmisten perheessä ja löysi vaihdokasyhteisön vasta aikuisuuden kynnyksenä. Ilmeisesti Saukon biologinen isä on vaihdokas, mutta liekö edes helsinkiläinen, kun kukaan ei ole ainakaan vielä tunnistanut Saukkoa lapsekseen. Ihmiskasvatuksestaan huolimatta tai ehkä juuri sen takia Saukko tuntee syvää yhteyttä veteen ja käyttääkin aikansa pääosin vesiväreillä maalaamiseen. Hän on seurustellut Lumen kanssa jo useamman vuoden.
Metsänväen Ilves, Hauen linjaa
Irina Elovirta (nainen) – 24 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Ruska (kaksosveli)
Missä Ilves, siellä ei ole tylsää. Ilves keksii aina ohjelmaa, jos ei muuta, niin ärsyttämällä muita riitelemään keskenään. Riskinottoa rakastava Ilves on viime aikoina herättänyt vaihdokasyhteisössä huomiota julkaisemalla Youtube-videoita, joissa kertoo muka keksittyjä tarinoita, jotka muistuttavat kumman paljon oikeaa vaihdokasyhteisön elämää.
Aito, väetön, Kokon linjaa
Aito Näkkäläjärvi (nainen) – 25 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Meritähti (veli), Kokko (isoisoäiti)
Vakaumuksellinen anarkisti, periaatteesta väetön Aito saisi useimpien mielestä jo aikuistua ja antaa omituisten visioidensa olla. Aito kävi lukion jälkeen kokeilemassa elämää ulkomailla ilman vaihdokasyhteisön tukea, ja huonostihan siinä kävi, kun tyttö joutui palaamaan kotiin hiipumisoireita saatuaan. Näköjään hän ei oppinut seikkailusta vaan on jopa esittänyt, että vaihdokkaiden tulisi löytää keino jakaa valtaansa ihmisille.
Jesse, vallaton, Kymen linjaa
Jesse Tanner (mies) – 23 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Routa (äiti)
Jesse on surullinen ja poikkeuksellinen tapaus, vaihdokkaan lapsi, jolla ei kuitenkaan ole valtaa. Parannusta ei ole, tilanteeseen on vain sopeuduttava. Jessellä on sähköasentajan koulutus, ja hän haluaisi opiskella jotain ääniteknologiaan liittyvää.
Taivaanväen Lumi, Naavan linjaa
Anttoni Leppäniemi (mies) – 22 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Susi (isä), Suvanto ja Neva (äidit), Silmu (sisko), Kettu (veli), Havu (sisko), Aava (isoäiti)
Lumi on optimistinen ja sosiaalinen nuori toimittajanalku. Hän rakastaa musiikkia ja kieltä ja haluaa oppia vaihdokkaiden historiasta kaiken. Nuoresta iästään huolimatta Lumi on taivaanväen Kokon suosiossa. Hän seurustelee Huurteen ja Saukon kanssa.
Taivaanväen Huurre, Kokon linjaa
Viivi Alho (nainen) – 22 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Pii (sisko), Hiili (isä)
Päämäärätietoinen Huurre työskentelee Taivaanranta Oy:ssä maanmittauksen opintojensa ohella. Hän on seurustellut reilun vuoden verran Lumen kanssa ja muuttanut vasta kumppaninsa luo kommuuniin. Alkutalvesta Huurre koki isoja menetyksiä, kun hänen isoäitinsä hiipui peijaisissa ja äitinsä menehtyi yllättävään sairaskohtaukseen. Huurre on kestänyt raskaan tilanteen omaan rauhalliseen tapaansa.
Vedenväen Meritähti, Kokon linjaa
Kari Näkkäläjärvi (mies) – 20 vuota
Lähimmät sukulaiset: Aito (sisko), Kokko (isoisoäiti)
Meritähti on ehtinyt kokea raskaita asioita ollakseen noin nuori: ensin orvoksi jääminen teininä äitinsä hiivuttua ja sitten vielä kaappauksen uhriksi joutuminen. Meritähti on kuitenkin pysynyt reippaana ja järkevänä kokemuksistaan huolimatta, ja kirjoittaa tänä keväänä ylioppilaaksi.
Kotkanpesä
Taivaanväen Kokko, Kokon linjan äiti
Anna Lindfors (nainen) – 100 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Nietos, Myrsky, Sade (lastenlapset), Riite, Runo, Puro, Aito, Meritähti, Pii, Huurre (lastenlastenlapset)
Satavuotias Kokko on hallinnut taivaanväkeä jo kuusikymmentä vuotta, ja hän on Helsingin ainoa jäljellä oleva aito vaihdokas. Kokko on arvostettu ja kunnioitettu matriarkka, ja moni hakee häneltä neuvoja. Kokon neuvot eivät kuitenkaan aina ole ilmaisia.
Taivaanväen Nietos, Kokon linjaa
Susanna Holma (nainen) – 50 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Kokko (isoäiti), Riite (lapsi)
Nietos kantaa. Nietos on vakaa ja luotettava lastenlääkäri, joka on aina tukena läheisilleen ja tuttavilleenkin. Hän on kokenut paljon vastoinkäymisiä, mutta hän tuntuu kantavan omat huolensa siinä kuin muidenkin, hiljaa ja mukisematta. Nietoksen puoliso on Janne, vaihdokasyhteisöön kuuluva ihminen. Nietos aiheutti aikanaan pienimuotoisen skandaalin kertomalla Jannelle väen olemassaolosta ilman lupaa, mutta rangaistus teosta oli nimellinen ja Janne otettiin yhteisön jäseneksi.
Janne, vallaton
Janne Holma (mies) – 46 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Riite (lapsi)
Janne on Nietoksen ihmispuoliso, joka on ollut osa vaihdokasyhteisöä yli kahden vuosikymmenen ajan. Jannen liittyminen yhteisöön ei mennyt kaikkien sääntöjen mukaisesti, mutta nykyisin hänen asemansa on vakiintunut. Empaattinen, tarkkanäköinen ja rauhallinen Janne on ammatiltaan psykoterapeutti.
Vedenväen Riite, Kokon linjaa
Eveliina Leppäniemi-Holma (nainen) – 23 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Kokko (isoisoäiti), Nietos (äiti), Janne (isä)
Arkkitehtiopiskelija Riite tekee osa-aikaisesti töitä Taivaanranta Oy:lle. Hän on perfektionisti, jolla mikään ei ole riittävän hyvää – etenkään hänen omat työnsä. Muutama vuosi sitten Riite joutui pahoinpitelyn uhriksi, kun Käki löi häntä kesän käräjillä niin, että hänen leukansa murtui. Ei ole yllättävää, etteivät he tule nykyisin toimeen. Riite meni naimisiin Silmun kanssa syksyn käräjillä 2022.
Vedenväen Silmu, Naavan linjaa
Aino Leppäniemi-Holma (nainen) – 21 vuotta
Lähimmät sukulaiset: Susi (isä), Suvanto ja Neva (äidit), Lumi (veli), Kettu (veli), Havu (sisko), Aava (isoäiti)
Silmu on herkkä ja hauraan oloinen taiteilija. Hän on pienestä pitäen piirtänyt ja maalannut, ja hänen teoksissaan on aina ollut jotain hieman erikoista. Hänen taiteensa on kaunista, mutta usein hyvin synkkää, koskettaen teemoja yksinäisyydestä väkivaltaan ja kuolemaan.
Lähiryhmät
Kaikki hahmot kuuluvat johonkin enemmän tai vähemmän viralliseen ryhmään, joita kutsumme lähiryhmiksi. Lähiryhmät rakentuvat harrastusten, työn, politiikan tai muiden intressien ympärille. Ryhmää voi halutessaan vaihtaa kampanjan aikana, jos se tuntuu hahmolle luontevalta, mutta ensimmäisessä pelissä kaikki hahmot kuuluvat ennalta määrättyyn ryhmään ja osallistuvat tämän ryhmän tapaamiseen.
Kotiinpalaajat
(Taivaanväen Kokko, maanväen Kallio, metsänväen Kettu, Lukki ja Käki, vedenväen Saukko, väetön Runo)
Kotiinpalaajat on taivaanväen Kokon jo 80 vuotta sitten perustama ryhmä, jonka kokoonpano on vaihdellut varsin paljon vuosikymmenten varrella. Kotiinpalaajia yhdistää kaipuu jonnekin pois – luontoon, elementtien pariin, jonnekin, missä he voisivat kokea olevansa kotona. Kotiinpalaajat järjestää pitkiäkin retriittejä luonnon helmaan, jonkinlaisia rituaaleja pitämään, ja palatessaan heillä on aina näkyviä väen piirteitä.
Taivaanranta Oy
(Taivaanväen Myrsky ja Huurre, maanväen Rotko, vedenväen Riite ja Luoma, metsänväen Havu)
Taivaanranta Oy on väen omistama rakennusfirma, jonka toimitusjohtaja taivaanväen Myrsky on. Firmassa on nykyisin töissä myös ihmisiä, mutta yhtiön hallitus koostuu vaihdokkaista, ja omistus on kokonaan vaihdokkaiden käsissä. Taivaanrannassa töissä olevat vaihdokkaat pitävät omia tapaamisia, ilman ihmistyötoverien läsnäoloa, myös vuodenaikakäräjien yhteydessä.
Lautapelikerho
(Vallaton Ahma ja Varjo, vedenväen Aava ja Neva, taivaanväen Sade)
Lautapelikerho on nimensä mukaisesti lautapelien ympärille rakennettu ryhmä, joka tapaa säännöllisesti pelien merkeissä. Ryhmän kokoonpano on pysynyt jokseenkin samana jo monta vuotta, ja harvapa on pyrkinytkään liittymään mukaan, sillä ryhmässä on monen pelkäämä Ahma.
Kirjansitojat
(Väetön Aito, vallaton Paula, Janne ja Jesse, taivaanväen Puuska)
Kirjansitojien ryhmä perustettiin vuonna 2019, kun Aito palasi ulkomailta Helsingin seudun väkiyhteisön pariin ja alkoi intoilla uudesta harrastuksestaan, kirjansidonnasta. Pitkään ryhmään kuuluivat vain Aito, Paula ja Janne, mutta nyt myös nuorempi polvi näyttää kiinnostuneen kirjansidonnasta: Jesse ja Puuska ovat äskettäin liittyneet ryhmään. Aina välillä ryhmä esittelee kirjansidontatuotoksiaan vuodenaikakäräjien yhteydessä.
Historioitsijat
(Taivaanväen Lumi ja Halla, maanväen Hiili ja Ruska, metsänväen Honka)
Historioitsijat ovat kiinnostuneita vaihdokkaiden historian ja suullisen perinteen dokumentoinnista sekä sukututkimuksesta. Usein ryhmän jäsenet lähestyvätkin etenkin hieman vanhempia vaihdokkaita ja kyselevät näiden suvuista, keräten dataa linjojen sukupuiden rakentamiselle. He ovat myös haastatelleet monia vaihdokkaita kirjoittaakseen muistiin perimätietoa ja yhteisössä suullisena perinteenä opittuja tarinoita.
Väen ystävät
(Vedenväen Koski ja Murto, metsänväen Roihu ja Susi, taivaanväen Routa)
Väen ystävät on poliittinen ja aatteellinen ryhmä, joka ajaa väen etua kaikissa asioissa. Väen ystävät eivät luota ihmisiin eivätkä hyväksy sitä, että väki joutuu elämään ihmisten ehdoilla. Moni ryhmän jäsen on avoimesti vihamielinen ihmisiä kohtaan, vaikka toiset heistä sanovat olevansa vain “ihmiskriittisiä”.
Valta ja vapaus
(Maanväen Pii, metsänväen Ilves ja Tammi, taivaanväen Nietos, vedenväen Pyörre ja Suvanto)
Myös valta ja vapaus on poliittinen ryhmä; heidän tavoitteenaan on vapauttaa vallankäyttö niin, että vaihdokkaat saisivat käyttää valtaansa vapaasti myös ihmisten nähden – eli kumota ns. salan laki. Ryhmän aate on ollut vastatuulessa sen jälkeen, kun kesällä 2019 vallanhimoiset ihmiset kaappasivat neljä vaihdokasnuorta tarkoituksenaan riistää heidän valtansa. Tapahtuman jälkeen salan lain valvontaa on kiristetty, jotta ihmiset eivät vain saisi tietää vallasta. Nähtäväksi jää, pystyykö ryhmä enää edistämään asiaansa konkreettisesti. Valta ja vapaus, toisin kuin Väen ystävät, ei ole lähtökohtaisesti “ihmiskriittinen” ryhmä; päinvastoin, moni heistä haluaisi käyttää valtaa auttaakseen ihmisiä.
Nuoret kapinalliset
(Väetön Ilo, taivaanväen Tuisku, maanväen Kide, vedenväen Meritähti, vedenväen Puro)
Nuoret kapinalliset on itseironisesti nimetty nuorten vaihdokkaiden kaveriporukka, joka keksii yhdessä kaikenlaista tekemistä, usein sellaista, jota vanhemmat polvet paheksuvat tavalla tai toisella. Nuoret kapinalliset sanovat parantavansa maailmaa, mutta joskus heidän tempauksistaan on vaikea nähdä, miten sillä voisi maailma parantua. Hauskaa heillä kyllä näyttää olevan.