Säännöt

Säännöt

Säännöt

Pelissä noudatetaan Suomen lakia sekä kunnioitetaan tervettä maalaisjärkeä. Tässä on turvallisuuteen ja peliin liittyviä sääntöjä.

Alkoholi

Alkoholijuomien tuominen pelipaikalle ei ole sallittua, ja kielto koskee myös pelin ulkopuolista aikaa ennen ja jälkeen pelin. Pelinjohto ei myöskään katso hyvällä, jos pelaaja saapuu humalassa pelipaikalle.

Häirintä

Pidämme tiukan linjan syrjintää koskien ja peli on avoin kaikille sukupuoleen, seksuaalisuuteen, kansalaisuuteen, uskontoon, kulttuuriin tai taustaan katsomatta. Haluamme tehdä pelistämme turvallisen kaikille ja puutumme kaikkeen häirintään matalalla kynnyksellä. Toivomme, että pelinjohdolle tullaan sanomaan kaikesta, mikä tuntuu epämukavalta ja että myös pelaajat puuttuvat kohtaamaansa häirintään. Tällaista voi olla ei-toivotun koskettamisen lisäksi myös täysin sanallisella tasolla ja haluammekin tehdä selväksi, ettei verbaalinen häirintä ole yhtään sen hyväksytympää.

Sovellamme Turvallisempaa larppausta -materiaalipakettia, johon kannattaa tutustua alla olevassa osoitteessa:

https://roolipeliloki.files.wordpress.com/2017/03/turvallisempaa_larppausta_materiaalipaketti_v1-0.pdf

Turvasana

Pelin tarkoitus on hakea uusia kokemuksia tilanteissa ja olosuhteissa, joita ei välttämättä kohtaa normaalissa elämässä. Pelissä jokainen voi kokeilla omia rajojaan turvallisessa ympäristössä. Jos kuitenkin mikä tahansa tilanne pelin aikana tuntuu sellaiselta, jota et tahdo kokea tilanne keskeytetään turvasanalla.

Turvasanan kuuleva kanssapelaaja ymmärtää, että tilanne ei tunnu toisesta hyvältä. Hänen tehtävänsä on lopettaa tilanne heti. Peliä ei tarvitse keskeyttää, mutta tilanteen täytyy muuttua mukavaksi molemmille pelaajille. Turvasanaa käyttänyt pelaaja määrittelee, käsitelläänkö asia missä määrin samantien vai vasta pelin jälkeen. Tähän keskusteluun voidaan myös pyytää mukaan pelinjohtaja.

Muutama esimerkki turvasanan käytöstä:

  1. Nyrkkitappelu alkaa ja pelaajat aloittavat näyttävän painimisen. Oikeasti voimaa ei tulisi käyttää, vaan jokaisen liikkeen tekee pelaaja itse. Vastapelaaja kuitenkin ottaa rinnuksistasi kiinni ja alkaa repiä, jolloin voit sanoa: “Turvasana, ota rauhallisemmin”. Paini on syytä lopettaa tähän ja viedä tilanne jotenkin muuten eteenpäin. Tämän voi pelata esimerkiksi niin, että toinen toteaa tarvitsevansa raitista ilmaa tms.
  1. Hahmollasi on parisuhde ja olet sopinut vastapelaajasi kanssa siitä, kuinka parisuhdettanne pelataan. Ennen peliä sinusta tuntui, että voitte istua lähekkäin, pidellä kädestä tai suukotella ilmaa korvan juurella. Jossain kohtaa pelissä tämä ei tunnukaan sinusta enää hyvältä, joten voit sanoa “Turvasana, tämä ei tunnu hyvältä. Sovitaan uudet säännöt”. Voitte mennä taukotiloihin pois pelistä ja sopia jatkosta. Uusi pelitapa voi olla vaikkapa se, että rakkaus hahmojenne välillä ei näy fyysisessä kosketuksessa vaan tuette toisianne muilla tavoin, esimerkiksi sanallisesti.

Turvasanan käyttö ei missään nimessä ole häpeällistä tai noloa, vaan se takaa hyvän pelikokemuksen paitsi sinulle, myös kaikille muille.

Älä pelkää sen käyttämistä.

Offgame

Offgame tarkoittaa sitä, että pelaaja ei pelaa hahmoaan vaan tahtoo sanoa tai tehdä jotain omana itsenään pelin ulkopuolella. Offgamen tarkoitus on selventää toiselle, että tämä ei kuulu peliin, eikä tämä ole hahmoni puhetta. Se on tärkeää silloin, kun jokin asia on ehdottoman tärkeää tulla kanssapelaajalle selväksi.

Offgamea kuvataan nyrkillä otsassa, sillä se on selkeä merkki, joka ei kuitenkaan häiritse muiden tilassa olevien peliä. Riittää, että nyrkki käytetään otsalla sen aikaa, että kanssapelaaja ymmärtää seuraavan olevan pelin ulkopuolista asiaa.

Muutama esimerkki offgamen käytöstä:

“Ovi meni lukkoon, pelinjohto avaa sen kohta.”

“Älä varasta sitä laukkua, siellä on minun lääkkeet.”

PELI SEIS!

“PELI SEIS!” -komento on koko pelin pysäyttävä huuto, johon jokaisen on syytä yhtyä sen kuullessaan. Eli jos kuulet huudon “PELI SEIS!” huudat kaikin voimin myös “PELI SEIS!”.

Huudon kuultuasi pysähdy paikallesi, pysy paikallasi, ja odota lisää ohjeita. Peli pysäytetään aina, kun turvallisuus on uhattuna millään tavalla. Esimerkiksi jos pelipaikalla on syttymässä tulipalo, joku kaatuu portaissa, iskee päänsä pahasti tai muuta vastaavaa. Pelinjohto tai pelinjohdon valtuuttama henkilö hoitaa asian kuntoon ja pistää pelin takaisin pyörimään “PELI JATKUU!”-huudolla.

Fyysinen konflikti

Kaikki konfliktit käydään teatraalisesti näytellen. Hahmoilla ei ole kättä pidempää aseistusta, ellei hahmossa ole asiasta jotain mainittu. Ennen nujakoinnin alkamista pelaajat sopivat nopeasti miten tilanne tulee päättymään, jonka jälkeen he improvisoivat tilanteen parhaansa mukaan.

Sopimus voi mennä esimerkiksi: “Hei sopiiko, että lyön hahmoasi ensin kunnolla ja raivoan, kunnes lopulta sinä pääset niskan päälle ja saat tehdä sitten minulle miten parhaalta tuntuu?” 

Muistakaa, että te olette aina itse vastuullisia siitä, mitä hahmollenne tapahtuu. Vaikka hahmon kurkku leikattaisiin auki sinulla on oikeus pitkittää kuolemaa juuri niin dramaattisen pitkään kuin se hyvältä tuntuu. Toisin kuin muissa peleissä, liveroolipeleissä ei ole tarkoitus voittaa yksilönä. Tarkoitus on luoda kaikkien osallistujien kesken upea yhteinen kokemus.

Kaikessa fyysisessä nujakoinnissa on pidettävä huolta, että tilanne on turvallinen niin pelaajille kuin lavasteillekin.

Pelissä on muutamilla hahmoilla jonkinlaiset aseet. Jos hahmolla on ase kädessä, tällöin hahmoa ei voi nujertaa, ellei ole käytössä isompaa asetta. Esim. jos hahmollasi on kädessä tazer, hahmollasi on tilanteessa valta, kunnes käytät tazeria (jonka jälkeen latautumisaika 1 minuutti) tai kunnes tilanteeseen tulee ampuma-ase. Käytännössä kukaan ei siis käy sellaisen hahmon kimppuun, jolla on ase, ellei halua tulla ammutuksi.

Vuorovaikutus

Vuorovaikutuksen apuna pelissä on käytössä myös liikennevalo-mekaniikka. Liikennevaloissa on kolme väriä eli kolme tasoa, joilla voi ilmaista tilanteeseen liittyvää intoaan. Vihreä tarkoittaa lisää, enemmän, anna tulla vaan! Keltainen tarkoittaa, että tässä on hyvä, pysytään tällä tasolla, mutta ei tämän enempää. Punainen tarkoittaa, että nyt meni yli, otetaan askel taaksepäin. Väri sanotaan sellaisenaan ilman muuta yhteyttä puheeseen, jotta se on vastaanottajalle varmasti selvä.

Liikennevalojen punainen ja turvasana ovat osittain päällekkäisiä funktioita ja voit käyttää kumpaa tahansa. Molempiin sanoihin on reagoitava välittömästi ja lopetettava toiminta, johon on vastattu näillä sanoilla.

 

Sääntöjen pohjana on käytetty Rihmaston sääntöjä, Arhi M:n luvalla.